Tutkintouudistus on edennyt vaiheeseen, jossa osaajapoolit
ovat tutkintouudistukseen liittyvän työnsä tehneet. Vain viimeisiä viilauksia
osaajapooleissa tehdään ohjausryhmän viimeisen kokouksen jäljiltä. OPS-työ
koulutusohjelmissa ydinosaamisen ja täydentävän osaamisen sisällön ja laajuuden
määrittämiseksi on meneillään. Tutkintouudistuksen päättöseminaari on tulossa
14.3.2016 ja valmiit OPSit esitellään koulutustoimikunnassa ennen kesälomia.
Kaikki alkoi siitä, kun opetusprosessi sai tehtäväkseen tarkastella
SAMKin opetussuunnitelmat ja niihin mahdollisesti sisältyvän turhan päällekkäisyyden
saman osaamisen tuottamisessa. Teimme työtä käskettyä. Opetussuunnitelmien tarkastelu
johti hyvin nopeasti myös tulevaisuuden osaamistarpeiden tarkasteluun,
ennakoinnista tuli yksi tärkeistä avainsanoista ja sitä näkökulmaa myös
osaajapooleilta edellytettiin.
Ensimmäisessä vaiheessa tunnistettiin joukko osaamisia,
joita tarvitaan kaikissa tutkinnoissa. Perustettiin ensimmäisen vaiheen
osaajapoolit. Kun 14.9.2015 ensimmäisen vaiheen osaajapoolit esittelivät työnsä
tulokset, oli aika siirtyä tarkastelemaan sellaisia koulutusohjelmat ylittäviä
osaamisia, joita tarvitsee useampi kuin yksi koulutusohjelma. Perustettiin ns.
toisen vaiheen osaajapoolit, joiden työ esitellään 14.3. tutkintouudistuksen
päättöseminaarissa. Samaan aikaan toisen vaiheen osaajapoolityön kanssa
käynnistyi OPS-työ koulutusohjelmien substanssiosaamisissa.
Koko vajaan kaksivuotisen prosessin ajan työ on edennyt
aikataulusuunnitelman mukaan. Siitä on annattava erityinen kiitos kaikille
työskentelyyn osallistuneille.
Kaikki ei kuitenkaan
ole ollut ruusuilla tanssimista. Kuten edellä jo todettiin, osaajapoolit
ansaitsevat kaikilta täyden kiitoksen tekemästään työstä. Se, mikä ontui, oli
eräiden koulutusten liian myöhäinen herääminen siihen, mitä osaajapooleissa
ollaan tekemässä. Asiasta ei kaiketi riittävästi osattu viestiä tai sitten
viestiä ei havaittu. Toinen prosessin heikko
lenkki oli se, että osaajapoolien työhön jouduttiin vielä puuttumaan myöhässä
tulleen koulutusohjelmapalautteen vuoksi. Osaajapoolien vetäjät ovat joutuneet
ottamaan siten vielä kertaalleen oman poolinsa työn tarkasteluun ja jäsentäneet
koulutusohjelmapalautteen mukaisesti ja ohjausryhmän siunauksella
opintojaksokokonaisuuksia aiempaa 5 opintopistettä pienemmiksi
kokonaisuuksiksi. Tällä tavoin katsotaan, että osaaminen saadaan paremmin esiin
OPSissa ja käytäntöön integroiduissa, asiantuntijoiden yhdessä suunnittelemissa
toteutuksissa.
Tällaista työtä on SAMKissa tehty nyt ensimmäistä kertaa. Se
on tunnustettava, että emme vielä olleet riittävän valmiita uuteen
toimintatapaan, jossa korostuu asiantuntijaosaamisen, sen hyväksi käyttämisen ja
erityisesti yhteisen suunnittelun merkitys koko SAMKin laajuudella
tunnistettavalla tavalla. Rohkeasti asiaan on kuitenkin tartuttu ja hyvää on
saatu syntymään.
Kaikki SAMKissa
tuotettu koulutus on korkeakoulutasoista, tutkinnon edellyttämää osaamista
tuottavaa koulutusta. Paitsi työelämätarve, myös ammattikorkeakoulutusta
koskeva lainsäädäntö ja eurooppalainen viitekehys asettavat vaatimuksia
tutkintojen tuottamalle osaamiselle. Geneerisen, rajat ylittävän osaamisen
merkitys korostuu korkeakoulutusta ohjaavassa säädännössä. Tämä osaaminen
SAMKin tutkinnoissa tulee näkymään opiskelijan opintosuoritusotteilla
itsenäisinä opintojaksoina, joiden minimit on määritetty tutkintouudistuksen
yhteydessä ns. kaikille pakollisina ydinosaamisina.
Nyt on tärkeää huomata, että tutkintouudistuksen yhteydessä pakollisiksi määritellyistä osaamisista
ja opintojaksolaajuuksista on määritetty vain minimiopintopistemäärä.
Osaajapoolit ovat tuottaneet hyvin harkittuja osaamiskokonaisuuksia, jotka
tuottavat syvenevää osaamista. Ne ovat helposti OPSissa hyödynnettävissä.
Opetussuunnitelmasta on tämän prosessin aikana käytetty myös nimeä
tuoteseloste. Niinhän se on, tuote on opiskelijan HOPSillakin sellainen,
millaiseksi se nyt opetussuunnitelmatyössä määritetään. AMKin yhteinen tehtävä
on vastata siitä, että osaaminen on sitä, mitä sen edellytetään työelämässä ja
korkeakoulutasoisella valmistuneella olevan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti