tiistai 30. elokuuta 2016

Aika ottaa uusi askel – OPSeista pedagogiseen toteutukseen



Tutkintouudistuksen prosessi on edennyt hyvään koulutustoimikuntavaiheeseen, jossa uudet, vuonna 2017 voimaan astuvat opetussuunnitelmat hyväksytään, viimeiset uudet OPSit vielä tänä syksynä. 

Uusissa opetussuunnitelmissa osaamisperustaisuus on vahvistunut entisestään. Tavoitellut osaamiset kuvataan selkeästi ja merkitystään vahvistaa opettajan opintojakson toteutukselle määrittämien arviointikriteerien ilmaiseminen opintojaksoselosteessa. Opintojaksoselosteet ovat entistä merkittävämmässä roolissa nyt, kun AHOT, työn opinnollistaminen ja sujuvan opiskelun opintopolkujen luominen nähdään edellytyksenä menestyvälle korkeakoulutukselle. Kun opetussuunnitelmassa on kuvattu selkeästi osaaminen ja se, millaisilla tavoilla osaamista tullaan arvioimaan, myös erilaiset vaihtoehtoiset suoritustavat ja niiden arviointi helpottuvat.

Se, että tutkintouudistuksen prosessin aikana osaajapooleissa on kyetty tekemään koulutusohjelmat ja osaamisalueet ylittävää yhteistä suunnittelua, on ainutkertaista ja arvostettavaa pedagogista työtä. Se tuli hienosti huomioiduksi myös KARVI-auditoinnin tuloksissa viime keväänä hyvänä käytänteenä. Vuosien varrella olemme oppineet hyvinkin avoimeen pedagogiseen keskusteluun SAMKissa, siitä pitää pitää kiinni, sillä sitä kautta meillä on joka päivä mahdollisuus oppia jotain toisiltamme.

Kuin jatkumona tutkintouudistuksen opetussuunnitelmatyölle SAMKissa on meneillään digipedagogisen osaamisen kehittäminen. Tutkintouudistuksen tässä vaiheessa haluamme opetuspalveluissa vahvistaa omalta osaltamme opetuksen kehittämiseen liittyvää pedagogista puhetta. Teemme sen avaamalla syyskuun alussa AMKpeda.SAMK-blogin, jossa tuodaan esille ajankohtaisia AMK- ja SAMK-opetuksen asioita helposti saavutettavaksi ja yhteisesti jaettavaksi. Samalla tutkintouudistuksen blogi hiljenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti