Ensimmäiset uudet erikoistumiskoulutukset ovat saaneet
myönteisen kehittämisrahapäätöksen OKM:stä. Osin myönteisen päätöksen saaneita esityksiä
vielä täsmennetään, mutta vihreää valoa ovat saaneet AMKeissa Huomisen
matkailukohde, Big Data Analytics, Kyberturvallisuus ja Teollinen internet -erikoistumiskoulutukset.
Yliopistopuolella kehittämisrahoituksen saaneita erikoistumiskoulutuksia on nyt
kuusi.
Kehittämisrahahakemuksia 30.4. päättyneessä haussa tuli 62 kappaletta.
Karsintaa on siten jouduttu tekemään merkittävästi.Erikoistumiskoulutusten seminaarissa tiistaina 9.6.2015
Paasitornissa koulutusten tavoitteita ja edellytyksiä kirkastettiin OKM:n,
ARENEn, UNIFIn, SAK:n, Suomen Yrittäjien, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen
yhteisvoimin. Paljon puhetta herätti hakuprosessin kiire aikataulu ja toisaalta
myös vielä hakuprosessin aikana kehittyneet valintakriteerit.
Seuraavassa keskeisimmiksi
nousseet teemat, joihin odotetaan 30.10.15 päättyvässä kehittämis- ja
toteuttamisrahahauissa erityisesti hakemuksia terävöitettävän.
Kysyntä- ja työelämälähtöisyys
Erikoistumiskoulutukselle pitää osoittaa selkeä kysyntä.
Yhteyksien luominen valtakunnallisesti ja paikallisesti muihin korkeakouluihin
sekä työ- ja elinkeinoelämän edustajiin järjestöistä arjen toimijoihin on
olennaisen tärkeää. Osaamistarvetutkimukset ovat myös tärkeää tietoa antavia
lähteitä. Osaamistavoitteet määritetään yhteistyössä työelämän kanssa.
Erikoistumiskoulutuksen toteuttaminen edellyttää myös, että
sitä valmistelevassa konsortiossa on mukana enemmistö sitä tutkintoa antavista
ammattikorkeakouluista, jonka pohjalta erikoistumiskoulutusta suunnitellaan.
Erikoistumiskoulutuksen toteuttaminen on näiden korkeakoulujen itse
päätettävissä.
Syksyyn toivotaan vain laajasti yhteistyössä valmisteltuja
hankkeita, joissa koulutuksen ja työelämän osallisuus katsotaan kokonaisuutena.
Hankkeisiin on osoitettava koulutusvastuullisten ammattikorkeakoulujen ja
muiden toimijoiden osallisuus selkeästi.
Monitieteisyys, luovuus ja ennakkoluulottomuus
Tähän mennessä esitetyissä hankkeissa kritisoitiin
suunnittelun kapea-alaisuutta. Seuraaviin esityksiin toivottiin
ennakkoluulottomuutta ja luovuutta nähdä koulutusalojen ja työelämän
toimialojen yli tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Yksin yrittäminen ei
selvästikään tuota tulosta erikoistumiskoulutusten suunnittelussa.
Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen toivotaan myös löytävän toisensa
suunnittelussa.
AMK:n tutkimus- ja kehittämistoimintaan kytkeytyminen
Erikoistumiskoulutuksen ehdottomana edellytyksenä on, että
se on korkeakoulun TKI-toimintaan selkeästi kytkeytyvää. Erikoistumiskoulutukseen
tulevalla on kova motivaatio ja vaatimustaso koulutukselle. Koulutuksen pitää
olla haastavaa ja tarpeellista. Kaiken keskellä on osaaminen, kovatasoinen
osaaminen. Koulutuksen mukaan ottaminen tk-prosessiin on kilpailuvaltti, sillä
sitä kautta viimeisin ajantasainen tieto saadaan koulutukseen. Oppimisprosessin
pitäisi tukea välitöntä tiedon soveltamista, käytännönläheisyyttä odotetaan.
Päällekkäisyydet pois
Erikoistumiskoulutusta voidaan järjestää vain, jos vastaavaa
osaamista ei tuoteta jo esimerkiksi täydennyskoulutuksen, myytävän koulutuksen
tai minkä tahansa vapailla markkinoilla toteutettavan koulutuksen kautta. Tarkastelusta
vastaavat koulutusta suunnittelevat korkeakoulut.
Seminaarissa tarkasteltiin myös tulevan työelämän monialaisia
osaamistarpeita ja erikoistumiskoulutuksiin kytkeytyvää pedagogiikkaa, mutta ne
ovat oman tarinansa arvoisia asioita ja palaan niihin. SAMKissa
erikoistumiskoulutuksia koskeva tieto on koottu Moodleen, opetusprosessin
koulutukset, erikoistumiskoulutukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti