maanantai 23. helmikuuta 2015

Yhteistyöllä onnistumme



Tutkintouudistuksen ensimmäisessä vaiheessa on nimetty osaajapoolit sellaisille osaamisille, jotka ovat pääosin osaamisalueet ja tutkinnot ylittäviä. Taustalla ovat mm. työ yhteisiä osaamisia ja työelämän osaamistarpeita tunnistaen ja opiskelijan ääni, joka puhuu myös yksilöllisistä mahdollisuuksista kilpailukykyisten tutkintojen suorittamiseen.

Opiskelija haluaa kokea opiskelunsa merkitykselliseksi itselleen. Yhtä hyvin opettaja haluaa kokea työnsä merkityksellisenä osana sitä tutkintoa, johon on osaamistaan tuomassa. Siksi osaajapooleissa työ tehdään yhdessä, poolin mukaisen osaamisen substanssiosaajat ja ammatillisten erityisosaamisten asiantuntijat samassa keskustelussa, osaaminen ja sen tarve tunnistaen ja asiantuntijuutta jakaen. 

Yhteistoimintaan perustuvassa suunnittelussa tunnistetaan tarve sekä osaamisen tuottaja- että käyttäjänäkökulmasta: mikä matemaattinen, fysiikan tai viestinnän osaaminen, talous- tai johtamisosaaminen, markkinointi- tai korttipätevyysosaaminen jne. on tärkeää meidän tutkinnossamme? Tutkintouudistuksessa on kyse myös siitä, että tuotteistamalla koulutusta osaaminen tunnistetaan ja tehdään näkyväksi SAMKin tasolla, samalla osaamista voidaan vahvistaa ja kehittää tuoteperheen osana ja hallittuna kokonaisuutena.

Ensimmäisen vaiheen osaajapoolien kokoaminen jatkuu nyt osaamisalueilla ja tiimeissä sen varmistamisella, että oman koulutuksen edustus kaikissa osaajapooleissa on riittävä. Maaliskuun alussa näiden poolien varsinainen työskentely pääsee vauhtiin. Syksyllä alkavassa tutkintouudistuksen toisessa vaiheessa osaajapoolien perustaminen laajenee tutkintoihin ja koulutuksiin. Silloin ovat käytettävissä ensimmäisen vaiheen osaajapoolien työn tulokset. Työtä tullaan silloinkin tekemään yhteistoiminnallisesti ja mahdolliset rajapinnat tunnistaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti