perjantai 16. lokakuuta 2015

Tunnelmia toisen vaiheen osaajapoolityön alkuun



Toisen vaiheen osaajapoolien vetäjät ja OPS-vastaavat oli kutsuttu tutkinnonuudistuksen uuden  vaiheen perehdytykseen viime keskiviikkona. Saimme kuulla kokemuksia ensimmäisen vaiheen osaajapoolityöstä, nähtiin tulokset, joita on tähän mennessä saatu aikaan, luotiin suunnitelmia ottaa osaajapoolityö haltuun tässä toisessa vaiheessa, verkostoiduttiin ja sovittiin, miten tästä jatketaan.
Joitain nostoja toisen vaiheen alkajaisiksi voidaan tehdä. Ensinnäkin ensimmäisen vaiheen työ ja tulokset ovat erinomaista luettavaa. Perehdytyspäivässämme kävi selväksi, että ne tulevat olemaan tärkeä pohja jatkotyöskentelylle, kun osaamista tunnistetaan ja tuotteistetaan edelleen. Osaajapoolien vetäjien yhteistyö tulee edelleen olemaan tärkeää myös ensimmäisen vaiheen poolien kanssa, kun uudet, toisen vaiheen vetäjät tarttuvat nyt toimeen.

Riittävä edustus substanssiosaajia ja tilaajia mukaan pooleihin

Osaajapoolien vetäjien yhteinen näkemys oli, että pooleihin on tärkeää saada osaamisalueilta edustus niin, että sekä osaamisen asiantuntijat että koulutukset, joissa osaamista tarvitaan, löytävät toisensa ja tunnistavat yhdessä osaamistarpeen. Näköalan tulisi ulottua tulevaisuuden osaamistarpeisiin ennakointitietoa ja tietoa SAMKin uudistuvasta strategiasta hyödyntäen. Nyt käynnistyivät uusina osaajapooleina Digiosaaminen, Palvelumuotoilu, Oikeudellinen osaaminen, Automaatio-osaaminen ja Managing Intercultural Relations. Ensimmäisestä vaiheesta uuden vaihteen käynnistävät viestintäosaaminen kielten osalta ja matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen erityisesti fysiikan ja kemian osalta. Näihin kaikkiin osaajapooleihin nähtiin ensiarvoisen tärkeänä, että mukaan tullaan laajasti osaamisalueilta sekä asiantuntijoina että koulutuksen ja osaamisen tilaajina ja osaajapoolien vetäjät toivoivat vielä täydennyksiä tältä osin pooleihin osaamisalueilta. Tämä keskustelu on jo auennutkin. Pooleihin voi ilmoittautua mukaan suoraan osaajapoolien vetäjille. Mukaan on tärkeää mennä jo alkuvaiheessa, siten syntyy paras lopputulos.

Keskustelua perehdytyspäivässä ja sen jälkeen ovat herättäneet mm. vuorovaikutustaidot-osaaminen ja ergonomiaosaaminen, jotka nyt eivät ole mukana omina osaajapooleinaan. Vuorovaikutustaidot osaamistaitoina ovat keskeisiä työelämätaitoja ja niitä tarvitsevat tutkinnosta riippumatta kaikki AMK-tutkinnon suorittaneet työelämätaitoinaan. Millä tavalla vuorovaikutustaidot tulevat esiin nyt rakennettavissa tuotteissa selkeästi, tätä osaamista tukien, tarvitsee varmasti vielä oman varmistuksensa. Työelämästä saatu viesti on nyt ja on ollut jo jonkin aikaa, että työelämän osaamistaidoissa on vuorovaikutustaitojen osalta puutteita. Ergonomiaosaamiseen liittyen TEVEllä käytiinkin jo kuluvalla viikolla hyvää keskustelua, miten se osaaminen saadaan mukaan ja näkyviin osaajapoolien työn tuloksissa monialaisena osaamisena. Keskusteltiin mm. siitä, miten se kytkeytyy työhyvinvointiin, työturvallisuuteen, johtamiseen tai vaikkapa oikeudelliseen osaamiseen ja keskustelu varmasti jatkuu.

Tutkinnonuudistuksen tärkeä elementti on osaamisen selkeästi näkyväksi tekeminen ja toisaalta turhan päällekkäisyyden karsiminen. Yhtä tärkeää on koulutusohjelmien ja erilaisten substanssiosaajien ja asiantuntijoiden verkottuminen, tarpeen ja osaamisen kohtaamisen varmistaminen, yhdessä tekeminen ja siten myös koulutuksen hallittu kehittäminen.

Marraskuun 26. päivä tapaamme osaajapoolien vetäjien sekä OPS- ja tiimivastaavien kanssa. Silloin otetaan taas uusi askel ja mennään syvemmälle koulutusalakohtaisen osaamisen ja eriytyvän substanssiosaamisen määrittämiseen. Samalla saadaan tuntuma siihen, miten toisen vaiheen osaajapoolit ovat työstäneet omaa osaamisaluettaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti